tiistai 3. marraskuuta 2015

Testauksen jälkeen

Juho,

testattuamme podcastiamme voisin esittää nyt muutamia kehitysideoita.

1) 30-60 minuutin välein musiikkitauko (ehdottaisin musiikkihaasteesi käyttämistä väleissä
2) Kirjoittaisimme teemat etukäteen. Ehkä käyttäisimme tätä alustaa siihen.

Itse ehdotit grafiikan tekemistä. Ymmärrän idean. Sitoutuisimme jonkinlaiseen lippuun tai brändiin.

Katsokaamme tämä demomme uudestaan.



https://www.youtube.com/watch?v=srT6JkaLRtE

tiistai 20. lokakuuta 2015

Käyttäisin sananvapauttani itseni kahlitsemiseen tai metafooriin

Juho.

Käytän pistettä kuten sinäkin nimen perässä.

Ensinnäkin ja toiseksi, olen itsekin kyllästynyt syyn ja seurauksien pohtimiseen vapaassa ajattelussa. Determinismillä on kuitenkin oma vahva merkityksensä eksistentialismissa. Jälkimmäisessä on hieman moraalista ajattelua mukana. Olemme heitetty elämään. Kun tämän tosiasian tunnustamme, niin olemme ainakin samalla lähtöviivalla. Emme ole sentään vajonneet kuitenkaan fatalismiin, jossa kohtalomme olisi sidottu jo seuraksiin ennen tapahtumia. Tämä on ehkä hankalinta itselle vapaan tahdon kanssa vaikka determismikään ei vapauta siitä.

Voisimme siirtyä seuraavaksi sananvapauteen. Tämän pitäisi olla seksikäs aihe erityisesti, koska rasismia perusteella siellä Suomessa nykyään sananvapaudella, ja joudun valitettavasti olemaan samaa mieltä näitten roturealisti-idioottien kanssa. Olet varmaan huomannut, että olen feisböökissä postannut välillä uutisia tai mielipiteitä, joissa on kommentointimahdollisuus. Olen laittanut saatteeksi vain. että "luemme myös kommentit". Innostun välillä lukemaan kommentteja niitten mielipuolisuuden takia. Tosin ei ole hirveästi hymyilyttänyt, että miten fasismista on tullut niin hovikelpoista Suomessa.

Kun kaikenlaiset pelot sähköherkkyydestä tai lääketeollisuuden homeopatiavastaisuudesta oli sinällään vaaratonta (kunhan homeopatialla ei korvata oikeasti vaikuttavia hoitokeinoja) samalla tavalla rasismikin oli hauskaa silloin kun Eric Cartman tekee sitä. Mua henkisesti inhottaa, että tätä valkoihoisuudesta tehdään taas jotain uutta parempaa ihmissorttia. Luin Saku Timosen blogista taas yksilöllisiä tarinoita miten nyt näitä iIhmisiä tulee Suomeen ja kukaan ei uskalla liikkua ulkona. Valitettavasti ei ole ollut fyysisiä mahdollisuuksia olla paikalla Suomessa ja seurantani on paikoin huonoa, joten joutunet ehkä paikkailemaan tietämystäni Suomen tilanteesta.

Jos keskityn kuitenkin ei-tosiasioihin, mitkä saattavat olla myöskin tosiasioita. Kokoan seuraavia väittämiä:
1) Poliisi vaikenee tahallaan maahanmuuttajien rikollisuudesta (olen kyllä käyttänyt tilastokeskuksen materiaalia, mutta kuten nimikin viittaa, niin niillä on vain tilastoja ja ne päivittyy hitaasti)
2) Miehet, siis ulkomaalaiset, koskettelevat tyttöjä eli siis naisia,
3) ääääh, minariteetttien katoilla humalaiset muslimit kohta oksentaa sianlihaa raiskaamiensa pikkutyttöjen suuhun
4) Suomessa on kodittomia ihmisiä, joiden tulevat kodit maahanmuuttajat vei
5) Suomessa on myös uusia työpaikkoja, jotka maahanmuuttajat vei (ilman kielitaitoa, ja osaamista, ja tuntematta ketään - tähän liittyy vitsi siitä, että joku 'kantasuomalainen' oli joko paska duunissaan (tai paskaduunissaan) tai sitten jotain muuta)

Tosiasioihin mitenkään perustumatta niin Suomi voitaisiin ehkä liittää takaisin Ruotsiin. Siellä on otettu maahanmuuttajia aika-ajoin vastaan (jopa suomalaisia), siellä näytetään tekevän päinvastaisia linjauksia kuin mitä Sipilän leikkauslistalla on (tosin vaikuttaa, että sielläkään ei tiedetä mitä varsinaisesti leikataan).

Vaikutti, että viime vaaleissa Vasemmisto oli ainoa, joka halus ottaa velkaa työpaikkojen luomiseksi. Kaikki muut halus leikata velkaa, ja lopputulos on, että velkaa otetaan edellään, mutta leikataan työpaikoista. Ehdottaisin seuraaviksi teemoiksi talouspolitiikkaa tai sananvapautta. Otatko molemmat vastaan, vai keskitytkö jompaan kumpaan? Holistiset näkökulmat on sallittuja.

ps. pallon syöttäminen vastustajalle on luovuttamista, joten puhuminen siitä, että pallo on nyt vastustajalla on vertauskuvallisesti surkeinta mitä Suomessa on tehty kielikuvallisesti. Syy: en tunne yhtäkään vuoropohjaista pallopeliä (Final fantasyssa on kyllä yks sellainen)

maanantai 19. lokakuuta 2015

Määrätietoinen Dennett ja paskainen kritiikki

Jaakko.

Viittasin aiemmassa tekstissäni determinismin suhteesta vapaaseen tahtoon. Käytännössä jos voimme täysin määritellä tapahtumaketjun ja voimme nähdä tulevaisuuteen ja jos tämä tulevaisuus tapahtuu vääjäämättä niin miten meidän pitäisi suhtautua siihen?

"Kevyempänä" ongelmana tää ilmenee mulle niissä tilanteissa, joissa sosioekonominen asema ajaa rikollisuuteen ja mun pitäisi asennoitua näihin rikoksiin jotenkin moraalisesti tuomitsevana.

No mut joo liikutaan eteenpäin. Huomaat varmaan miten oon kyllästynyt tähän aiheena ja se johtuu siitä, että mulla aikalailla shiftailee nää tietyt maailman ongelmat kiinnostavuusasteikossa aina sesonkien mukaan. Nyt ei ole vapaan tahdon sesonki mulla. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus on päättynyt.

Vonkelivutti, eli Vonnegut (en tiedä miksi piti leikitellä nimellä) liikkui täsmälleen sillä linjoilla millä Pythagoras liikkui. Toki miinuksena kaikki Pythagoraan flippaamiset kaiken yliluonnollisen olettamisen suhteen mitä musiikkiin liittyi. Mutta siis tää kelailu kuinka läheinen suhde matematiikalla ja musiikilla on keskenään.

Toisaalta liittyen John Cageen niin täytyy sanoa, että kyseisen teoksen saama viha on aika hassua ja sitä olen ihmetellyt muutenkin nykytaiteeksi koetussa taiteen kategoriassa. Sanoin koetussa, koska nykytaide käsittää jollakin hassulla tavalla vain ne omituiset ja vulgaarit teokset. Mä tykkään muuten kursiivista. 
Sitä mitä ei ole, pitää luoda. Tämä on käsitykseni taiteen tavoitteesta. Lauseen saa ymmärtää täsmälleen niin kirjaimellisesti kuin tulkitsija halajaa. Tostahan saa varmasti hienon kaltevan pinnan argumentin.

Niin siis jatketaan.

Tai no mä heitän sulle pallon tässä vaiheessa. Taidetta ei osata kritisoida. Kritisoidessaan taidetta paskasta lähtökohdasta tulee itse kritiikistäkin paskaa.

ps. laitan nyt jopa tagit tähän. Ne kai auttaa jotenkin näkyvyydessä.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Arvoisa Juho,

tuntuu siltä, että pahoittelet kielenkäyttöäsi. Sinulla ei ole syytä siihen. Heitän ämpäripäissäni huomautuksen, että determinismille löytyy myös vastakaikua fatalismista. Kuvailusi perusteella saatat olla enemmänkin fatalismin kannalla ihan pelkillä perusteilla
Determinismi = tähän tulemme päätymään, koska olin joskus a
fatalismi = tähän tulemme päätymään, koska joskus a

Hiuksenharjontaa.

Miellyttävästi kyllä puki ajatuksesi sinua puhuessasi musiikista. Kurt Vonnegut kirjoitti jossain hänen kirjoissaan, että musiikin ja epämääräisen älymölyn ero on suunnitelmallisuudessa. Hänen ajatuksensa ei ole omaperäinen eikä varmasti hänen omansa. Hänen lahjakas kirjoittajan kynänsä vain yritti erotella sitä eroa mikä syntyy äänistä kun ämpäri putoaa portaita alaspäin verrattuna siihen, että joku tarkoituksellisesta potkaisee ämpärin alas portaita saadakseen ääniä aikaiseksi - aivan kuin musiikkia.

Laitan inspiraatioksi tähän muutaman Cagen musiikista tehdyn coverin.




Reaktiivinen Newton

Jaakko.

Olen jo aika hyvässä humalassa aika myöhäisessä kellonajassa. Aikasemmasta viestistä sain sen minkä halusin, vaikka en oikein osaa nyt hahmottaa keskusteluamme.

Musiikin ollessa elämän matematiikkaa mietin sitä, että miten determinismin pelko on suurempaa pohtiessani musiikin vaikutuskeinojenkin olevan tiettyä matemaattista kaavaa, joka meitä miellyttää. En ole varma voinko yhtyä Kari Enqvistin näkemykseen siitä, että tietoinen tiedostomattomuus auttaa meitä pärjäämään determinismissä. "Tiedät kaiken olevan ennaltamäärättyä, mutta älä välitä siitä. Sinusta kuitenkin tuntuu, että valitset näin". Tämä ajatus toistuu päässäni. Useasti. Joka päivä. Välillä kuitenkin pystyn nollaamaan kaiken korkealentoisen ajattelun näin: "Hei, Juho. Olet vain älykäs apina, jolla on yksittäinen näkemys tästä asiasta. Miksi otat sen tosissasi. Olet idiootti. Nauti siitä mitä rajalliset aivosi tuottavat ja koe elämä sen kautta, mutta palaa välillä siihen kuinka tyhmä olet. Sen takia, koska olet ihminen".

"Tämmöiseksi väittäisin inhimillistä kokemusta. Se on luonteeltaan hyvin subjektiivista." Väitän vastaan sillä, että ihmiskokemus on luonteeltaan hyvin intersubjektiivista. Määrittelemme itsemme toisten kautta emmekä oman sisäisen maailman kautta. Sisäisellä tutkimisella on roolinsa, mutta sen suurin vaikuttaja ovat ne mitä me emme ole.

Itselleni musiikki on kuitenkin tietyllä tavalla tunteen kieli. Meillä on duuri ja molli. Näiden binäärinen yhdistelmä voi luoda tunteet, joita tunnemme. Sitä ei tarvitse tarkemmin selittää. Me vain tunnemme sen. Tunnemme sen, kun tämänkaltainen kappale soi https://www.youtube.com/watch?v=LGs_vGt0MY8

Rumpuja pärisyttää jumala ja siitä nauttii ihminen. Eikö tämä olekkin sitä mitä haluamme?

perjantai 25. syyskuuta 2015

Lyhyt kuvaus inhimillisestä kokemusta

Aloitan uudella tavalla,

Hyvä Juho

muutoin toistamista vain

(jos yritit laskea tavuja, niin se ei ole haiku)

Hyvä, että mainitsit tuon reaktismin. Esitämme useasti ajatuksia suhteessa toisiin ajatuksiin. Kieli on kuvaannollista ja logiikkaan verrattuna hyvin avoin järjestelmä - aina alttiina vaikutuksille.

Pahoittelut, että en tarkentanut inhimillisen kokemuksen merkittävyyttä. Se on hyvin subjektiivista. Sen käyttötarkoitus oli vain osoittaa, että hyväksyn, että objektiivisuus on hyvin hankalaa, jopa tilanteissa, joissa kaikki osallistujat hyväksyvät faktat. Siitä huolimatta voimme todeta asioita objektiivisesti sekä subjektiivisesti. Voimme olla jopa objektiivisia hyväksyessämme mielipiteitä.

En muista kuka ensimmäisenä sanoi (tai muistaako kukaan), että ainoat universaalit kielet ovat musiikki ja tanssi. Joku, ehkä sama henkilö, osasi myös yhdistää nämä kaksi asiaa uskontoon. Kulttuurien kehittymisessä, kun sellaisesta puhutaan, on vaikea sivuuttaa näkökulmaa. Että ensin olisi tanssi ja musiikki, sitten uskonto, ja sitten lopulta jostain kumman syystä demokratia. Hyväksyisin mokomat väittämät ainoastaan, jos demokratiaan suhtauduttaisiin samanlaisella ajatuksella kuin musiikkiin ja tanssiin.

Oma isäni, joka on sinun isääsi verrattuna kouluttamaton moukka, osasi joskus väittää, että 'musiikki on ainoa asia mistä voidaan väitellä, mutta minun makuni musiikin suhteen on parempi'. Twisted Sistersia, Bon Jovia ja Dr. Albania löytyi hänen musiikkihyllystään. Kirjoitustaidoltaan hän on minulle täysin kuun musta puoli ja muodolliselta koulutukseltaan hän on Vallilan ammattikoulusta valmistunut kaveri, joka ajoi moottoripyörää armeijassa.

Hänen lempiohjelmiaan telkkarista ovat olleet golf, luonto-ohjelmat, ja tekniikka. Kerran hän meinas vetää turpaan mua kun kiusasin sun isompaa veljeäs auton takapenkillä. Mutsipuolen piti pyytää anteeksi hänen puolestaan. Juttelemme nykyään viikottain puhelimessa.

Tämmöiseksi väittäisin inhimillistä kokemusta. Se on luonteeltaan hyvin subjektiivista. Hieman samalla tavalla kun kerran epäilit, että oletko mahdollisesti narsisti samalla tavalla kuin vanhempasi. Taisin kräkätä sen keissin, tai sen huolen, puolestasi kertomalla, että pelkästään asian miettiminen tekee sinusta hyvin epänarsistisen (tai kehittymiskykyisen sosiopaatin).

Nyt olisi varmaan hyvä mainita laittamasi youtube-linkin päälle mukaelma Kurt Vonnegutilta. Ero portaita alasputoavan ämpärin ja musiikin välillä on suunnitelmallisuus (mukaelma täysin oma - en muista alkuperäistä lainausta).

Olisiko laimeampaa pallon heittoa takaisin inhimillisen kokemuksen kuvauksen jälkeen pyytämällä sinua kertomaan jotain musiikista.

ps. Beethovenin kaikki synnit, jopa kuurous, on syytä antaa anteeksi yhdeksännen sinfonian takia.

Ateismi on heiluri, mutta kuka sitä heiluttaa?

Jaakko.

Ateismi on reaktiivista. Se vastaa johonkin. Ateismia ei synny ilman vastateesiä, eli uskontoa. Mikäli uskontoa ei olisi niin ei olisi ateismia. Me vain olisimme ikään kuin potentiaalista ajatusta uskonnosta ei voisi saavuttaa. Ateistiksi ei siis voi syntyä. Ilman uskontoa voi tosin syntyä.

Uskonto on saavutettavissa oleva idea - se on jotain mitä voidaan saavuttaa ajattelun tuloksena. Mikä tahansa älyllinen elämä, joka saavuttaa tietyn pisteen voi saavuttaa uskonnon idean. Uskonto on käsitteenä sidottu älyllisyyteen, vaikka tästä jokainen fedorapäinen ateisti kavahtaisikin euforisesti.

Minulle jäi tekstistäsi epäselväksi mikä tämä inhimillinen kokemus itsessään oli muu kuin oma varmistuksesi siitä, että tästä oli kyse. Sanottakoon kuitenkin, että inhimillinen kokemus on itsessään sellainen asia, ettei siitä aivan mitä tahansa turhaa ole johdettu lähtökohtana. Eiköhän koko tieteen historia ole vähintään inspiroitunut tästä lähtökohdasta ja filosofia itsessään elänyt siitä.

Minua häiritsee ateistinen diskurssi(tää on hieno termi! mut voi lukea myös "keskusteluna") siitä, että uskonto on jotenkin tiivistettävissä jonkinnäköiseksi materiaaliseksi väitteeksi siitä, että joo meillä on olemassa ilmiöt nimeltään "ihmeet" ja meillä on konkreettisesti joku partaäijä(valitettavasti ei partanaikkonen) tuolla pilven päällä. Beethovenin yhdeksännen sinfonian aiheuttama hurmos ei katoa selittämällä mistä nuoteista se koostuu.

Uskonto ei ole argumenttien summa vaan se on toiveiden summa.

Mitä seksuaalisuuteen tulee niin olen samaa mieltä. Seksuaalisuus ei ole rationaalisuuden tai todistusaineistojen synnyttävä kokonaisuus. Seksuaalisuus vain on. Sitä kuitenkin tehostaa aiemmin mainitut asiat ja sen kanavoitumista ohjaillaan siten. Aivan kuten uskontoakin.

Hain fiiliksiä tästä biisistä: https://www.youtube.com/watch?v=djrd79GOKaE

En päättänyt uskoani ikinä

Hyvä Juho,

kun olemme nyt kohteliaasti jo määritelleet kirjoittamisemme rajoja, ja tiedän entuudestaan miten syvällä olet filosofian historiassa, niin uskoisin, että pieni politisointi ei olisi pahaksi.

Aloitan väittämällä, että uskonnon valinta on yhtä riippumatonta kuin seksuaalisuuden valinta. Haluan väittää, että homo- tai heteroseksuaaliksi syntyminen tai semmoiseksi kasvaminen on täysin verrattavissa uskonnollisuuteen.

Väitteeni perusta on niinkin typerässä argumentissa kuin inhimillinen kokemus. Aivan varmasti synnyin ateistiksi, ja olen ateisti nykyään, siinä välissä olen ollut kuitenkin vahvasti uskossa. Vertailen näitä uskomuksia keskenään, ja olen vakuuttunut, että olen yhtä vahvasti nyt ateisti kuin olen ollut joskus uskossa. Ihmisen henkinen evoluutio (jos sallit termin muodostuksen) tapahtuu asteittain, ja se voi tapahtua mihin tahansa suuntaan.

Uskonto ei ole valinta. Uskontoon kasvetaan tai uskonnosta kasvetaan pois. Käytän esimerkkinä kahta lempiuskontoani eli jedismiä ja batmanismia (englanniksi molemmat kirjoitettaisiin isolla). Siitä huolimatta, että haluan oikeasti ja vilpittömästi uskoa Jedien telekineettisiin kykyihin sekä omaan sisäiseen jedi'smiini, niin en voi kuitenkaan pakottaa mieltäni uskomaan siihen, koska olen vakuuttunut, että todistusaineisto jedien puolesta on riittämätön. Batmanismiin haluan myöskin uskoa, mutta en koe riittäväksi kyvykkyyttäni haalia näppärää aineistoa pahoinpidelläkseni selvästikin moraalitonta ihmismassaa.

Tämä ei nähdäkseni ole valinta. Vaikka kuinka pakottaisin itseni uskomaan telekinesiaan tai naamioitumisen autuaaksitekevyyteen taistellessani Gothamin rikollisesti mielisairaita mielikuvitusolentoja vastaan, en voi pakottaa aivojani hyväksymään tätä todellisuudeksi.

Uskovaisena löysin myös selityksiä, jumalselityksiä, kaikelle selittämättömälle. Ei olisi ollut olemassakaan semmoista keskustelua, jossa en olisi löytänyt jumalselitystä. Ainoastaan todistusaineiston puute, tai sen ohkaisuus, on vaikuttanut minun kääntymiseen aluksi agnostismismiin, ja lopulta siihen ateismiin. Sekin pitkien aikojen kuluessa. En osaa todellakaan osoittaa hetkeä, milloin "päätin" olla agnostikko enkä hetkeä jolloin "päätin" olla ateisti.

Minä vain huomasin olevani.

Seksuaalisuuteenkin tämä liittyy juuri siten, että emme voi oikeasti päättää myöskään seksuaalisuudestamme. Saatamme olla todellisuudessa kaikenlaisten sattumien vankeja.




tiistai 15. syyskuuta 2015

Uuskonto olisi hassu termi kuvaamaan uutta uskontoa

Jaakko.

En keksinyt hyvää otsikkoa, joten heitin siihen letkautuksen. Mulla on muuten aika paljon tällasta metatekstiä. Taitaa olla joku oma retorinen perustyylini. Perustyyli? Hrrhh... Perusuomalaiset ovat pilanneet kaikki "perus-"liitteet.

Jos haluaa olla trollina ateisteille niin voi esittää jumalan/jumalien/jumaluuden metafyysisesti olevan olemassa Popperin kolmannessa maailmassa. Tide goes in, tide goes out, you can't explain that

Dogmaattinen filosofia ilman sääntöjä olisi mahdoton, joten hieman hykertelin tälle lauseelle. Vai missanko jotenkin pointin siitä, että olisi mahdollisuus dogmalle ilman sääntöjä? Taidan nyt saivarrella liikaa.

Ensimmäisenä katsottuani kirjettäsi tuli mieleeni heti Wittgensteinin tapa kirjoittaa. Aikoinaan ihastuin siihen, kuinka loogisesti ja yksinkertaisesti sen kautta pystyi ilmaisemaan jotain. Voisin itsekkin kirjoittaa siten filosofiasta:

1. Filosofia hahmottaa maailman intersubjektiivisen itsereflektion kautta.

Jaa emmä tarvinnutkaan enempää teesejä. Tiivistinkin kaiken tuohon ensimmäiseen. Sori tää ei toimi mulla enää.

Aristoteleen runousopista sen verran, että yritin lukea sitä tuopin äärellä. Luovutin ensimmäisen sivun jälkeen. En vain voi sietää Aristoteleen kirjoituksen lukemista. Ymmärrettävää toki, sillä kyseessä on aikalailla hänen opiskelijoidensa muistiinpanot - se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että koen sen lukemisen sietämättömäksi. Aristoteleen runousoppi on kuitenkin tuttua ja huvittavaa onkin, että kuinka paljon Hollywood on velkaa Aristoteleelle.

En enää muista milloin tarkalleen ottaen menetin uskoni, mutta luultavasti ateistinen kärkeni terävöittyi, kun luin joskus 14-vuotiaana niin Hitchensin God is not great ja Dawkinsin God Delusion. Hauskasti en enää muista yhtikäs mitään näistä kirjoista, vaikka ne suuren vaikutuksen aikoinaan tekivät. Kirjahyllyissä ne vieläkin kyllä ovat. Nykyään olen aika väsähtänyt koko keskusteluun ja pidän sitä lähinnä filosofisena piirileikkinä jos asiaan koskaan ryhdyn.

Oma näkemykseni on sinällään vähän nurinkurinen. Jumalan/jumalien/jumaluuden olemassaolon kiistän aika samalla periaattella kuin Russellin heittämän ajatusleikin näkymättömästä lentävästä kattilasta, joka kiertää maapalloa. Siihen liittyy toki muutakin filosofiaa, mutta nyt en ala siitä paasaamaan. Samaan aikaan kuitenkin olen misoteisti. Misoteismi ei ole mikään yleinen termi, mutta sen voi kääntää suoranaisesti tarkoittavan jumalvihaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikäli jumala/jumalat/jumaluus olisikin olemassa niin minä kapinoisin tätä voimaa vastaan kategorisesti enkä suostuisi missään määrin pitämäään kyseistä entiteettiä legitiiminä universumin hallitsajana. Ajatellaan siis tämän jonkun jumalaisen voiman x olevan universumin diktaattori. Jumala on sama asia kuin Hitler.

Ihmisten väittely on seuraavaa:

1. Resurssieni suomalla tavalla ymmärrän vastaväitteidesi sanoman ja vastaan ymmärrykseni mukaisella tavalla.

Jaa ei tässä tarvitakkaan enempää. Mä en oikeasti osaa. Sisäinen journalistini tiivistää kaiken. Kauniiseen pakettiin, joka on sidottu nätisti. Avatessa se on tyhjä.

Deo volente

p.s solipsismi on ainoa keino absoluuttisesti kiistää jumaluuden olemassaolo.




maanantai 14. syyskuuta 2015

Uskonto syntyy uskojista - ja säännöistä

Hyvä Juho,

huomaan, että olet ottanut jo tavaksesi jäljitellä menevien filosofien ajatusten juoksua. Vielä ehkäkin parempaa, olet ottanut ajatukset omiksesi. Siksi on viehättävää, että uskallat humalassa kirjoitella. Otan haasteen vastaan, ja vastaan päihtyneenä. Allekirjoitan lopuksi koko homman erääseen filosofiin viitatakseni kohdassa "terveisin".

1. Dogmaattinen filosofia vaatii sääntöjä
1.1. Erityisesti säännön tarkennuksia
1.2. Näistä ei saa poiketa
2. Säännöt ovat rakennelma.
2.1. Sääntöjen on oltava ymmärrettäviä kaikille kaikissa tilanteissa.
2.2. Jos säännöt vaativat erityistä kykyä tulkintaan, sääntöjä on tarkistettava.
2.2.1. Sääntöjen muutokset tehdään konsensus-periaatteella
2.2.1.1. Mitään sääntökokoelmaa ei voida tehdä ilman, että hyväksytään ensimmäinen sääntö

Se oli eräs Sadankomitean perustajajäsenen oppipoika, joka vastaavalla tavalla lähti kieltä määrittelemään. Tuo oma sääntöviritelmä oli sekä hänen inspiroimaansa, että Lars Von Trierin väkevöittämää. Muotoilu iloitsee molempien parhaimmilla puolilla. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Von Trier oli ensimmäisenä rikkomassa sääntöjään.

Minulla on erityinen syy olla viehättynyt säännöistä - ja sääntöjen rikkojista. Yksi hienoimpia kirjoja, joita olen lukenut, on ollut Pentti Saarikosken kääntämän Aristoteleen Runousopista. Saarikosken kielenkäyttöä on epäilty useampaan otteeseen. Esimerkiksi hänen käännöstään Siepparista Ruispellosta on syytetty liiasta kielen vapaudesta. Vertailukohteena on käytetty kirjasta tehtyä tuoreempaa käännöstä. Helsingin Sanomien kriitikko oli sitä mieltä, että vaikkakin Saarikosken kieli on eläväisen tuntuista, niin se oli kuulemma aikaan sidottu. Saa nähdä mitä mieltä tulevat kriitikot ovat kriitikosta itsestään.

Ala-asteella muistan opettajan joskus käyttäneen ilmaisua "lukea kuin piru Raamattua". Se tarkoittaa sitä kun yritetään etsiä itseä palvelevia kohtia. Tahallaan yritetään ymmärtää väärin. Huomattuani eräs päivä (se ei oikeasti tapahtunut päivässä, mutta tykkään ajatella asiaa niin, aika kultaa muistoja), että en ole ns. enää uskossa, aloin itsekin lukemaan Raamattua kuin piru. Olin joskus sekä pettynyt siihen, että uskoni ei ollut vahvimman kiven päälle rakennettu(sic), mutta myös siihen, minkälaisen huijauksen vallassa kaikki ympärillä elävät. Olin vihainen.

Aloin näkemään kaikkialla uskonnon pilaamia asioita. Minusta oli käsittämätöntä, miten rauhaa rakastavan uskonnon nimissä tehtiin niin paljon vääryyksiä, jopa Raamatussa kiellettyjä asioita. En silloin vielä tuntenut käsitettä "rusinoita pullasta" siten kuin ymmärrän sen nyt. Nykyään se on jo niin itsessään arkipäiväinen osa ajattelua, että en edes käytä sitä kuvailemaan yhtään mitään. Se on kuin tuurijuopon ajattelua, joka juo, koska se tuli niin halvaksi muuhun juomiseen verrattuna.

3. Humalaisen logiikka on viettelyksistä vapaa
3.1. Humalaisen logiikka on suljettu järjestelmä
3.2. Ainoa ero humalaisen logiikan ja humalaisen taiteen välillä on se, että humalaisen taiteen on oltava uskottavaa.
3.2.1. Jos humalaisen logiikka on uskottavampaa kuin humalaisen taide, humalainen saa muuttaa sääntöjä. Palaa aikaisempiin kohtiin.
3.2.2. Palaa niin kauas taaksepäin kuin tarvitaan.

Muistelisin joskus yrittäneeni perehtyä aiheeseen, mihin ihmiset vetoavat kun he haluavat perustella miksi heidän väittämänsä ovat oikeita. Järjestys on keinotekoinen, mutta saattaa sisältää kaiken.

4. Perustelut
4.1. Traditionaalisuus
4.1.1. Näin on tehty aina ennenkin
4.1.2. Avioliitto on lapsen isän ja äidin välinen - tai jotain.
4.2. Auktoriteetti
4.2.1. Tämä henkilö, joka on hyvä tässä, on tosiaan tätä mieltä.
4.2.2. Siksi tähän kannattaa sijoittaa juuri nyt.
4.3. Muutos / uutuus
4.3.1. Tämä on parempi kuin aikaisemmat.
4.3.1.2. Tai ainakin tykkään tästä enemmän
4.4. Ristiriidan ratkaiseminen / kompromissi / johdonmukaisuus
4.4.1. Aikaisemmat säännöt eivät sovellu tähän, joten meidän on valittava.
4.4.1.b) siksi muutos
4.5. Luonto
4.5.1. Ihmisen byrokratiaa suuremmat voimat
4.5.2. Ihmisen symbioottisuus Gaian kanssa
4.6. Jatkuvuus
4.6.1. Lapset ovat tulevaisuus
4.6.2. Luonnonvaroja pitää jättää tuleville sukupolville
4.6.3. Ehkä joku aika-avaruusjatkumokin toimii tähän
4.7. Välttämättömyys
4.7.1. Kaikki muut vaihtoehdot ovat niin huonoja, että niitä ei edes tule harkita

Uskoisin, että tuosta ylläolevasta listasta löytyy lähes täydellinen luokittelu, millä voidaan perustella mielipiteitä, faktoja että toimenpiteitä. Mutta näihin Ludwigeihin ja näihin luuloihin.

Luuloisesti ludvisoiden luulemasi luullokas,
Jaakko

p.s. Ero humalaisen ja jumalaisen välillä on se, että en usko olevani humalassa.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Se oli vain uskonnosta

Jaakko.

Minä olen humalassa. Kolmatta päivää. Tästä tulee loistavaa tekstiä siis. Kuuntelen tällä kertaa Poutatorvea, jotta en nukahtaisi. Hyvä bändi. Skata. Ska on hyvää ja loistavaa musaa. Huomaa kyllä, kuinka lahjakkaasti laitan tekstiä tähän jo nyt.

"Olen ryhtynyt kunnioittamaan elämää a priori tärkeänä asiana sekä jokaista ihmistä, joka haluaa tappaa itsensä päätöksen tehneenä."

Mä herään joka päivä niin, että mietin kaikkea mitä tiede on voinut meidän olemassaolosta selittää. Toistan päässäni mantraa "mä oon olemassa, mä oon olemassa, mä oon olemassa jne.". Siitä tulee tosi epätodellinen olo. Joka tapauksessa mun mielestä elämän merkitys on laadusta kiinni. Laatu voi olla negatiivista. Siinä tapauksessa elämän lopettaminen on validia. Kuka tämän elämän laadun toteaa? Omasta mielestäni kaikki ei osaa tulkita oikein omaa tilannettaan.

"Onko mikään kokemamme totta?". Olen analyyttinen, joten mennään askel kerrallaan. Kokemus on aina totta. Jos koet kipua niin koet kipua, vaikka se olisi haamukipua. Kokemus on aina totta riippumatta siitä mitä meidän tulee todistella maailman totuudenmukaisuudesta ylipäätänsä.

"Jos päädymme ajatukseen, että ainoa todiste olemassaolostamme on se, että se on ainoa fakta ajattelumme kautta, niin voimme todeta, että olemassaoloa voidaan mitata ainoastaan olemassaolon kautta"

Tottakai tarvitsemme pohdiskelevan yksilön, jotta se voi ymmärtää oman olemassaolon. Eikö tämä ole itsestäänselvää? Jos kukaan ei ole olemassa niin ei kukaan voi todeta muiden olemassaoloa. Tää tais myös olla joku viittaus Descartesiin samalla, mutta mä en sitä jäbää kauheesti arvosta. Mä heitän tän lauseen, joka saa aina kylmät väreet intellektuellimaisesta runkkauksesta johtuen. Cogito ergo sum.

"Vai oletko ajatellut, että meidän elämä on pelkkää valhetta. Kuin olisimme vain jumalia, jotka näkevät unta, että olisivat ihmisiä?"

Mä oon tosi tylsä. En oleta mitään vain sen takia, että sen voi olettaa. On helppoa kiistää kaikki tieto, mutta vielä vaikempaa perustella se kieltäminen.

Painan itse nyt 104,5 kiloa. Voisin vain kaatua päällesi. Veljellisellä tavalla tietenkin. Olen valmis.

Niitzeläisesti Nizzemäiset Nizzet sinne,
Juho

Oliko se vain uskonnosta?

Juho,

ymmärrän jo tässä vaiheessa, että on turha yrittää hakea sitä helppoa ratkaisua. Meidän kirjeenvaihtoamme edeltävä keskustelu oli vain sääntöjen luontia. Sinua siis kiinnostaa kaikki, ja mukaanluemme seksin niin inhottavasti kuin Nietzsche sen kirjoitti Näin puhui Zarathustrassa. Nietzsche on myös se yksi henkilö, jonka nimen kirjoitan toivottavasti aina oikein. Siinä se lepää tarkastamattomana. Kuten Schwarzenegger.

"Jokainen orgasmi on pieni kuolema", taisi tuo skitsofreeninen kaverimme väittää. Lukioaikoina mietin, että olisiko kuolema pieni orgasmi. Kokeilin joskus itsemurhaa. Epäonnistuin vahvasti, ja saatoin jopa epäonnistua tahallani. En ole koskaan ollut varma näistä asioista.

Mielenkiintoni on kuitenkin luonnollisesti kuolemassa. Olen ryhtynyt kunnioittamaan elämää a priori tärkeänä asiana sekä jokaista ihmistä, joka haluaa tappaa itsensä päätöksen tehneenä. Olenko väärässä? Ei pelkästään moraalisesti, vaan myös lainsäädännöllisesti tämä on hankala kysymys. Joten herättelen sinua vastaamaan näihin.

"Vai olenko vain hämähäkki, joka näkee unta minun elämästä?" Onko mikään kokemamme totta? Jos päädymme ajatukseen, että ainoa todiste olemassaolostamme on se, että se on ainoa fakta ajattelumme kautta, niin voimme todeta, että olemassaoloa voidaan mitata ainoastaan olemassaolon kautta. Onko tämä jäätävä ajatus Juho? Vai oletko ajatellut, että meidän elämä on pelkkää valhetta. Kuin olisimme vain jumalia, jotka näkevät unta, että olisivat ihmisiä?

Luettelen, Juho sinulle, huumeita, jotka ovat olleet minulle hyviä, haitallasia, tai eivät ollenkaan.
1) Alkoholi - Krapula, luodinkestävyys, rakkaus, väkivalta
2) Kannabis - Ajattelu, tottumattomuus, ruoka, kaikki
3) LSD - hidas vaikutus, mahtava lyönti, paras ikinä käyttämäni. Käyttäisin uudestaan
4) Kokaiini - lasken myös kaikki melkein sellaiset mukaan - 5-25 minsaa vaikutus, rock'n'roll, itseluottamus, virkeys (amfetamiini vaikuttaa pitempään, mutta kokaiini antaa pimeännäkökyvyn)
5) putaani/liima/bensa - sekaisin, ei mitään hajua mitä tehnyt, keuhkoni ovat varmaan rikki ikuisesti.

Tämmöisen kevyesti heitetyn vastauksen jälkeen, oletan - ja toivon - että pystyt vastaamaan esittämääni kysymyksiin raikkaalla tavalla. Jos tästä tulee kova tappelu niin voin kertoa, että mittautin elopainokseni 82 kiloa ja liikun nykyään kuin Irlannin bussi - paikalla, mutta en ehkä ajoissa.

Ystävällisen terveisin, ja kunnioittavan kirjeenvaihtotoverina, sekä veljenäsi
Jaakko

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Osa 3

Jaakko.

En suostu käyttämään pilkkua. Tämä on oma tyylillinen nyanssini. Kai ymmärrät ja suot minulle tämän? Isänmurhan sijasta tein pilkunmurhan. Kiitokset Freudille.

Mä kirjotan tässä taas saatanan väsyneenä vetäen kahvia ja kuunnellen jotain bluesin klassikoita. Johnny Winteriä näköjään nyt sinertää taustalla. Ennenaikaiset pahoitteluni jo tekstin mahdollisesta sekavuudesta ja kykenemättömyydestä tulkita tekstiäsi reilusti ja asiallisesti.

En tiedä oliko nää kijroitusvirheet joku oma vivahde tossa sun kirjeessä, kun satuttiin puhumaan päihteistä. Mulla ei oo muuten ihan loppuun asti hiottu äidinkieli ja kirjoittamisen taito(jouduin googlettamaan nytkin muutaman yhdyssanan varmistuakseni niistä).

Reaktiivisuus trendejä kohtaan on oma tapani toteuttaa individualismiani. Tosin sillä tavalla, että teen sen ironisesti. Tämä aiheuttaa minulle jotain tyydytystä.

Ainiin piti kirjoittaa jotain raflaavaa. Olen ateisti ja todellisen jumalan ilmaantuessa potentiaalinen misoteisti. Lempiasentoni on takaapäin(perusanaali, eli oikeastaan doggy style. Intertekstuaaliset viittaukset ovat parhaita ku ne pitää selittää) ja päihteistä nautin satunnaisesti tupakkaa ja alkoholia.

Aloitin aiheen läpikäymisen nyt ensin kertomalla omat preferenssini. Taisit sivuuttaa täysin uteluni siitä osaako irlantilaiset asian paremmin. Tulkitsen tämän aggressiivisena aiheen välttelynä. Voisit kuitenkin kertoa oman kolminaisuuden itsestäsi: 1) uskonnollinen kantasi 2) parasta seksissä 3) päihteesi.

Mahtavaa,
Juho

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Osa 2

Juho,

Itse käyttäisin pilkkua aloituksen jälkeen ja aloittaisin seuraavan rivin pienellä kirjaimella - tätä voidaan käyttää esimerkkinä. Nyt kun molemmat tietää kuka on pomo, niin käydään vaan tommosta alaopillista ja muka "rennonhkoa" kielenkäyttö (tässä vaiheessa olemme lukinneet jo lukijan mielipiteen siitä kumpi on vahvempi kirjoittaja). Älä huolehdi trendeistä, anna trendien huolehtia sinusta.

Ymmärrän erittäin hyvin tehokeinon käyttää valmiiksiasetellulta pohjalta tunteita herättäviä taboo-sanoja kuten a) seksistä, b) huumeista, ja c) uskonnosta. Miksi en ymmärtäisi?!? Onhan tämä tavallaan vittuilua. Tai hienovireisemmin sanottuna kettuilua. Kyllä minäkin osaan sääntöjä noudattaa.

Mutta;

1) Mistä me alunperin sovimme;

2) Olet pitänyt lupauksesi;

2.1) Avasit keskustelun;

3) Minä vastaan;

4) Jatkoneuvottelut;

ja ehdottaisin, että jatkamme samoilla säännöillä kunnes muutamme ne määräenemmistöllä.

Jos haluat jatkaa keskustelua, niin vastaisitko aiheeseen "uskonto", jossa on käytetty "päihteitä", ja se on johtanut "seksiin"?

Ystävällisesti hän,

Jaakko

Osa 1

Jaakko. 

Mä alotin tän jotenkin coolisti vain kirjottamalla sun etunimen tohon alkuun. Toivottavasti arvostat. 

Alotetaan kaikista tyypillisimmällä keskustelulla mitä käydään aina läpi hesareitten ja muiden kolumneissa. Ihan vaa et tää olis sillee tosi uskottavaa. Mä käytän kyl kirosanoja ja ronskia kieltä,
etten ole kuitenkaan liian asiallinen. Tää on tätä hienoa uutta trendiä missä median tyypit puhuu rennosti.

Ootko koskaan miettinyt sitä, että Suomessa vaietaan kahdesta asiasta hyvin helposti eli seksistä ja uskonnosta. Mistä täällä ei vaieta? Päihteistä. 
Tupakan lopettamisesta puhutaan jatkuvalla syötöllä ja alkoholissa keskitytään rehvasteluun. Harvemmin tulee pöytäkeskustelussa todettua "eipä muuten seiso, vaikka vaimo kuinka lutkuttaa".
Kuitenkin voidaan päivitellä helposti omaa alkoholiongelmaa tai tupakasta aiheutuvaa riippuvuutta. 

Uskoa saa, mutta se ei saa näkyä tai jos näkyy niin olet outo. Päihtyminen saa näkyä ja sen kuuluu näkyä. Suomessa on helpompi sanoa olevansa saatananpalvoja kuin absolutisti.
Sitä enemmän on hauskaa mitä enemmän on viinaa näkyvillä. Muu on teeskentelyä. Ai viinat loppu bileistä? Tässä on se oikea valomerkki minkä jälkeen jengi poistuu. Tuli tästäkin mieleen,
että suomalaisille luterilaisille ainoa ylhäältä tuleva valo on merkki lähteä baarista kotiin. 

Mikä meitä vaivaa? Osaako irlantilaiset tän asian paremmin? Mikä tää iänikuinen suomalainen metakeskustelu on tästä samasta aiheesta suurinpiirtein samoilla argumenteilla ja väännöillä mitä mä nytkin tähän heitin.