Näytetään tekstit, joissa on tunniste ateismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ateismi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. syyskuuta 2015

Lyhyt kuvaus inhimillisestä kokemusta

Aloitan uudella tavalla,

Hyvä Juho

muutoin toistamista vain

(jos yritit laskea tavuja, niin se ei ole haiku)

Hyvä, että mainitsit tuon reaktismin. Esitämme useasti ajatuksia suhteessa toisiin ajatuksiin. Kieli on kuvaannollista ja logiikkaan verrattuna hyvin avoin järjestelmä - aina alttiina vaikutuksille.

Pahoittelut, että en tarkentanut inhimillisen kokemuksen merkittävyyttä. Se on hyvin subjektiivista. Sen käyttötarkoitus oli vain osoittaa, että hyväksyn, että objektiivisuus on hyvin hankalaa, jopa tilanteissa, joissa kaikki osallistujat hyväksyvät faktat. Siitä huolimatta voimme todeta asioita objektiivisesti sekä subjektiivisesti. Voimme olla jopa objektiivisia hyväksyessämme mielipiteitä.

En muista kuka ensimmäisenä sanoi (tai muistaako kukaan), että ainoat universaalit kielet ovat musiikki ja tanssi. Joku, ehkä sama henkilö, osasi myös yhdistää nämä kaksi asiaa uskontoon. Kulttuurien kehittymisessä, kun sellaisesta puhutaan, on vaikea sivuuttaa näkökulmaa. Että ensin olisi tanssi ja musiikki, sitten uskonto, ja sitten lopulta jostain kumman syystä demokratia. Hyväksyisin mokomat väittämät ainoastaan, jos demokratiaan suhtauduttaisiin samanlaisella ajatuksella kuin musiikkiin ja tanssiin.

Oma isäni, joka on sinun isääsi verrattuna kouluttamaton moukka, osasi joskus väittää, että 'musiikki on ainoa asia mistä voidaan väitellä, mutta minun makuni musiikin suhteen on parempi'. Twisted Sistersia, Bon Jovia ja Dr. Albania löytyi hänen musiikkihyllystään. Kirjoitustaidoltaan hän on minulle täysin kuun musta puoli ja muodolliselta koulutukseltaan hän on Vallilan ammattikoulusta valmistunut kaveri, joka ajoi moottoripyörää armeijassa.

Hänen lempiohjelmiaan telkkarista ovat olleet golf, luonto-ohjelmat, ja tekniikka. Kerran hän meinas vetää turpaan mua kun kiusasin sun isompaa veljeäs auton takapenkillä. Mutsipuolen piti pyytää anteeksi hänen puolestaan. Juttelemme nykyään viikottain puhelimessa.

Tämmöiseksi väittäisin inhimillistä kokemusta. Se on luonteeltaan hyvin subjektiivista. Hieman samalla tavalla kun kerran epäilit, että oletko mahdollisesti narsisti samalla tavalla kuin vanhempasi. Taisin kräkätä sen keissin, tai sen huolen, puolestasi kertomalla, että pelkästään asian miettiminen tekee sinusta hyvin epänarsistisen (tai kehittymiskykyisen sosiopaatin).

Nyt olisi varmaan hyvä mainita laittamasi youtube-linkin päälle mukaelma Kurt Vonnegutilta. Ero portaita alasputoavan ämpärin ja musiikin välillä on suunnitelmallisuus (mukaelma täysin oma - en muista alkuperäistä lainausta).

Olisiko laimeampaa pallon heittoa takaisin inhimillisen kokemuksen kuvauksen jälkeen pyytämällä sinua kertomaan jotain musiikista.

ps. Beethovenin kaikki synnit, jopa kuurous, on syytä antaa anteeksi yhdeksännen sinfonian takia.

En päättänyt uskoani ikinä

Hyvä Juho,

kun olemme nyt kohteliaasti jo määritelleet kirjoittamisemme rajoja, ja tiedän entuudestaan miten syvällä olet filosofian historiassa, niin uskoisin, että pieni politisointi ei olisi pahaksi.

Aloitan väittämällä, että uskonnon valinta on yhtä riippumatonta kuin seksuaalisuuden valinta. Haluan väittää, että homo- tai heteroseksuaaliksi syntyminen tai semmoiseksi kasvaminen on täysin verrattavissa uskonnollisuuteen.

Väitteeni perusta on niinkin typerässä argumentissa kuin inhimillinen kokemus. Aivan varmasti synnyin ateistiksi, ja olen ateisti nykyään, siinä välissä olen ollut kuitenkin vahvasti uskossa. Vertailen näitä uskomuksia keskenään, ja olen vakuuttunut, että olen yhtä vahvasti nyt ateisti kuin olen ollut joskus uskossa. Ihmisen henkinen evoluutio (jos sallit termin muodostuksen) tapahtuu asteittain, ja se voi tapahtua mihin tahansa suuntaan.

Uskonto ei ole valinta. Uskontoon kasvetaan tai uskonnosta kasvetaan pois. Käytän esimerkkinä kahta lempiuskontoani eli jedismiä ja batmanismia (englanniksi molemmat kirjoitettaisiin isolla). Siitä huolimatta, että haluan oikeasti ja vilpittömästi uskoa Jedien telekineettisiin kykyihin sekä omaan sisäiseen jedi'smiini, niin en voi kuitenkaan pakottaa mieltäni uskomaan siihen, koska olen vakuuttunut, että todistusaineisto jedien puolesta on riittämätön. Batmanismiin haluan myöskin uskoa, mutta en koe riittäväksi kyvykkyyttäni haalia näppärää aineistoa pahoinpidelläkseni selvästikin moraalitonta ihmismassaa.

Tämä ei nähdäkseni ole valinta. Vaikka kuinka pakottaisin itseni uskomaan telekinesiaan tai naamioitumisen autuaaksitekevyyteen taistellessani Gothamin rikollisesti mielisairaita mielikuvitusolentoja vastaan, en voi pakottaa aivojani hyväksymään tätä todellisuudeksi.

Uskovaisena löysin myös selityksiä, jumalselityksiä, kaikelle selittämättömälle. Ei olisi ollut olemassakaan semmoista keskustelua, jossa en olisi löytänyt jumalselitystä. Ainoastaan todistusaineiston puute, tai sen ohkaisuus, on vaikuttanut minun kääntymiseen aluksi agnostismismiin, ja lopulta siihen ateismiin. Sekin pitkien aikojen kuluessa. En osaa todellakaan osoittaa hetkeä, milloin "päätin" olla agnostikko enkä hetkeä jolloin "päätin" olla ateisti.

Minä vain huomasin olevani.

Seksuaalisuuteenkin tämä liittyy juuri siten, että emme voi oikeasti päättää myöskään seksuaalisuudestamme. Saatamme olla todellisuudessa kaikenlaisten sattumien vankeja.