Jaakko.
En keksinyt hyvää otsikkoa, joten heitin siihen letkautuksen. Mulla on muuten aika paljon tällasta metatekstiä. Taitaa olla joku oma retorinen perustyylini. Perustyyli? Hrrhh... Perusuomalaiset ovat pilanneet kaikki "perus-"liitteet.
Jos haluaa olla trollina ateisteille niin voi esittää jumalan/jumalien/jumaluuden metafyysisesti olevan olemassa Popperin kolmannessa maailmassa. Tide goes in, tide goes out, you can't explain that
Dogmaattinen filosofia ilman sääntöjä olisi mahdoton, joten hieman hykertelin tälle lauseelle. Vai missanko jotenkin pointin siitä, että olisi mahdollisuus dogmalle ilman sääntöjä? Taidan nyt saivarrella liikaa.
Ensimmäisenä katsottuani kirjettäsi tuli mieleeni heti Wittgensteinin tapa kirjoittaa. Aikoinaan ihastuin siihen, kuinka loogisesti ja yksinkertaisesti sen kautta pystyi ilmaisemaan jotain. Voisin itsekkin kirjoittaa siten filosofiasta:
1. Filosofia hahmottaa maailman intersubjektiivisen itsereflektion kautta.
Jaa emmä tarvinnutkaan enempää teesejä. Tiivistinkin kaiken tuohon ensimmäiseen. Sori tää ei toimi mulla enää.
Aristoteleen runousopista sen verran, että yritin lukea sitä tuopin äärellä. Luovutin ensimmäisen sivun jälkeen. En vain voi sietää Aristoteleen kirjoituksen lukemista. Ymmärrettävää toki, sillä kyseessä on aikalailla hänen opiskelijoidensa muistiinpanot - se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että koen sen lukemisen sietämättömäksi. Aristoteleen runousoppi on kuitenkin tuttua ja huvittavaa onkin, että kuinka paljon Hollywood on velkaa Aristoteleelle.
En enää muista milloin tarkalleen ottaen menetin uskoni, mutta luultavasti ateistinen kärkeni terävöittyi, kun luin joskus 14-vuotiaana niin Hitchensin God is not great ja Dawkinsin God Delusion. Hauskasti en enää muista yhtikäs mitään näistä kirjoista, vaikka ne suuren vaikutuksen aikoinaan tekivät. Kirjahyllyissä ne vieläkin kyllä ovat. Nykyään olen aika väsähtänyt koko keskusteluun ja pidän sitä lähinnä filosofisena piirileikkinä jos asiaan koskaan ryhdyn.
Oma näkemykseni on sinällään vähän nurinkurinen. Jumalan/jumalien/jumaluuden olemassaolon kiistän aika samalla periaattella kuin Russellin heittämän ajatusleikin näkymättömästä lentävästä kattilasta, joka kiertää maapalloa. Siihen liittyy toki muutakin filosofiaa, mutta nyt en ala siitä paasaamaan. Samaan aikaan kuitenkin olen misoteisti. Misoteismi ei ole mikään yleinen termi, mutta sen voi kääntää suoranaisesti tarkoittavan jumalvihaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikäli jumala/jumalat/jumaluus olisikin olemassa niin minä kapinoisin tätä voimaa vastaan kategorisesti enkä suostuisi missään määrin pitämäään kyseistä entiteettiä legitiiminä universumin hallitsajana. Ajatellaan siis tämän jonkun jumalaisen voiman x olevan universumin diktaattori. Jumala on sama asia kuin Hitler.
Ihmisten väittely on seuraavaa:
1. Resurssieni suomalla tavalla ymmärrän vastaväitteidesi sanoman ja vastaan ymmärrykseni mukaisella tavalla.
Jaa ei tässä tarvitakkaan enempää. Mä en oikeasti osaa. Sisäinen journalistini tiivistää kaiken. Kauniiseen pakettiin, joka on sidottu nätisti. Avatessa se on tyhjä.
Deo volente
p.s solipsismi on ainoa keino absoluuttisesti kiistää jumaluuden olemassaolo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti