sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Oliko se vain uskonnosta?

Juho,

ymmärrän jo tässä vaiheessa, että on turha yrittää hakea sitä helppoa ratkaisua. Meidän kirjeenvaihtoamme edeltävä keskustelu oli vain sääntöjen luontia. Sinua siis kiinnostaa kaikki, ja mukaanluemme seksin niin inhottavasti kuin Nietzsche sen kirjoitti Näin puhui Zarathustrassa. Nietzsche on myös se yksi henkilö, jonka nimen kirjoitan toivottavasti aina oikein. Siinä se lepää tarkastamattomana. Kuten Schwarzenegger.

"Jokainen orgasmi on pieni kuolema", taisi tuo skitsofreeninen kaverimme väittää. Lukioaikoina mietin, että olisiko kuolema pieni orgasmi. Kokeilin joskus itsemurhaa. Epäonnistuin vahvasti, ja saatoin jopa epäonnistua tahallani. En ole koskaan ollut varma näistä asioista.

Mielenkiintoni on kuitenkin luonnollisesti kuolemassa. Olen ryhtynyt kunnioittamaan elämää a priori tärkeänä asiana sekä jokaista ihmistä, joka haluaa tappaa itsensä päätöksen tehneenä. Olenko väärässä? Ei pelkästään moraalisesti, vaan myös lainsäädännöllisesti tämä on hankala kysymys. Joten herättelen sinua vastaamaan näihin.

"Vai olenko vain hämähäkki, joka näkee unta minun elämästä?" Onko mikään kokemamme totta? Jos päädymme ajatukseen, että ainoa todiste olemassaolostamme on se, että se on ainoa fakta ajattelumme kautta, niin voimme todeta, että olemassaoloa voidaan mitata ainoastaan olemassaolon kautta. Onko tämä jäätävä ajatus Juho? Vai oletko ajatellut, että meidän elämä on pelkkää valhetta. Kuin olisimme vain jumalia, jotka näkevät unta, että olisivat ihmisiä?

Luettelen, Juho sinulle, huumeita, jotka ovat olleet minulle hyviä, haitallasia, tai eivät ollenkaan.
1) Alkoholi - Krapula, luodinkestävyys, rakkaus, väkivalta
2) Kannabis - Ajattelu, tottumattomuus, ruoka, kaikki
3) LSD - hidas vaikutus, mahtava lyönti, paras ikinä käyttämäni. Käyttäisin uudestaan
4) Kokaiini - lasken myös kaikki melkein sellaiset mukaan - 5-25 minsaa vaikutus, rock'n'roll, itseluottamus, virkeys (amfetamiini vaikuttaa pitempään, mutta kokaiini antaa pimeännäkökyvyn)
5) putaani/liima/bensa - sekaisin, ei mitään hajua mitä tehnyt, keuhkoni ovat varmaan rikki ikuisesti.

Tämmöisen kevyesti heitetyn vastauksen jälkeen, oletan - ja toivon - että pystyt vastaamaan esittämääni kysymyksiin raikkaalla tavalla. Jos tästä tulee kova tappelu niin voin kertoa, että mittautin elopainokseni 82 kiloa ja liikun nykyään kuin Irlannin bussi - paikalla, mutta en ehkä ajoissa.

Ystävällisen terveisin, ja kunnioittavan kirjeenvaihtotoverina, sekä veljenäsi
Jaakko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti