Juho.
Käytän pistettä kuten sinäkin nimen perässä.
Ensinnäkin ja toiseksi, olen itsekin kyllästynyt syyn ja seurauksien pohtimiseen vapaassa ajattelussa. Determinismillä on kuitenkin oma vahva merkityksensä eksistentialismissa. Jälkimmäisessä on hieman moraalista ajattelua mukana. Olemme heitetty elämään. Kun tämän tosiasian tunnustamme, niin olemme ainakin samalla lähtöviivalla. Emme ole sentään vajonneet kuitenkaan fatalismiin, jossa kohtalomme olisi sidottu jo seuraksiin ennen tapahtumia. Tämä on ehkä hankalinta itselle vapaan tahdon kanssa vaikka determismikään ei vapauta siitä.
Voisimme siirtyä seuraavaksi sananvapauteen. Tämän pitäisi olla seksikäs aihe erityisesti, koska rasismia perusteella siellä Suomessa nykyään sananvapaudella, ja joudun valitettavasti olemaan samaa mieltä näitten roturealisti-idioottien kanssa. Olet varmaan huomannut, että olen feisböökissä postannut välillä uutisia tai mielipiteitä, joissa on kommentointimahdollisuus. Olen laittanut saatteeksi vain. että "luemme myös kommentit". Innostun välillä lukemaan kommentteja niitten mielipuolisuuden takia. Tosin ei ole hirveästi hymyilyttänyt, että miten fasismista on tullut niin hovikelpoista Suomessa.
Kun kaikenlaiset pelot sähköherkkyydestä tai lääketeollisuuden homeopatiavastaisuudesta oli sinällään vaaratonta (kunhan homeopatialla ei korvata oikeasti vaikuttavia hoitokeinoja) samalla tavalla rasismikin oli hauskaa silloin kun Eric Cartman tekee sitä. Mua henkisesti inhottaa, että tätä valkoihoisuudesta tehdään taas jotain uutta parempaa ihmissorttia. Luin Saku Timosen blogista taas yksilöllisiä tarinoita miten nyt näitä iIhmisiä tulee Suomeen ja kukaan ei uskalla liikkua ulkona. Valitettavasti ei ole ollut fyysisiä mahdollisuuksia olla paikalla Suomessa ja seurantani on paikoin huonoa, joten joutunet ehkä paikkailemaan tietämystäni Suomen tilanteesta.
Jos keskityn kuitenkin ei-tosiasioihin, mitkä saattavat olla myöskin tosiasioita. Kokoan seuraavia väittämiä:
1) Poliisi vaikenee tahallaan maahanmuuttajien rikollisuudesta (olen kyllä käyttänyt tilastokeskuksen materiaalia, mutta kuten nimikin viittaa, niin niillä on vain tilastoja ja ne päivittyy hitaasti)
2) Miehet, siis ulkomaalaiset, koskettelevat tyttöjä eli siis naisia,
3) ääääh, minariteetttien katoilla humalaiset muslimit kohta oksentaa sianlihaa raiskaamiensa pikkutyttöjen suuhun
4) Suomessa on kodittomia ihmisiä, joiden tulevat kodit maahanmuuttajat vei
5) Suomessa on myös uusia työpaikkoja, jotka maahanmuuttajat vei (ilman kielitaitoa, ja osaamista, ja tuntematta ketään - tähän liittyy vitsi siitä, että joku 'kantasuomalainen' oli joko paska duunissaan (tai paskaduunissaan) tai sitten jotain muuta)
Tosiasioihin mitenkään perustumatta niin Suomi voitaisiin ehkä liittää takaisin Ruotsiin. Siellä on otettu maahanmuuttajia aika-ajoin vastaan (jopa suomalaisia), siellä näytetään tekevän päinvastaisia linjauksia kuin mitä Sipilän leikkauslistalla on (tosin vaikuttaa, että sielläkään ei tiedetä mitä varsinaisesti leikataan).
Vaikutti, että viime vaaleissa Vasemmisto oli ainoa, joka halus ottaa velkaa työpaikkojen luomiseksi. Kaikki muut halus leikata velkaa, ja lopputulos on, että velkaa otetaan edellään, mutta leikataan työpaikoista. Ehdottaisin seuraaviksi teemoiksi talouspolitiikkaa tai sananvapautta. Otatko molemmat vastaan, vai keskitytkö jompaan kumpaan? Holistiset näkökulmat on sallittuja.
ps. pallon syöttäminen vastustajalle on luovuttamista, joten puhuminen siitä, että pallo on nyt vastustajalla on vertauskuvallisesti surkeinta mitä Suomessa on tehty kielikuvallisesti. Syy: en tunne yhtäkään vuoropohjaista pallopeliä (Final fantasyssa on kyllä yks sellainen)
tiistai 20. lokakuuta 2015
maanantai 19. lokakuuta 2015
Määrätietoinen Dennett ja paskainen kritiikki
Jaakko.
Viittasin aiemmassa tekstissäni determinismin suhteesta vapaaseen tahtoon. Käytännössä jos voimme täysin määritellä tapahtumaketjun ja voimme nähdä tulevaisuuteen ja jos tämä tulevaisuus tapahtuu vääjäämättä niin miten meidän pitäisi suhtautua siihen?
"Kevyempänä" ongelmana tää ilmenee mulle niissä tilanteissa, joissa sosioekonominen asema ajaa rikollisuuteen ja mun pitäisi asennoitua näihin rikoksiin jotenkin moraalisesti tuomitsevana.
No mut joo liikutaan eteenpäin. Huomaat varmaan miten oon kyllästynyt tähän aiheena ja se johtuu siitä, että mulla aikalailla shiftailee nää tietyt maailman ongelmat kiinnostavuusasteikossa aina sesonkien mukaan. Nyt ei ole vapaan tahdon sesonki mulla. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus on päättynyt.
Vonkelivutti, eli Vonnegut (en tiedä miksi piti leikitellä nimellä) liikkui täsmälleen sillä linjoilla millä Pythagoras liikkui. Toki miinuksena kaikki Pythagoraan flippaamiset kaiken yliluonnollisen olettamisen suhteen mitä musiikkiin liittyi. Mutta siis tää kelailu kuinka läheinen suhde matematiikalla ja musiikilla on keskenään.
Toisaalta liittyen John Cageen niin täytyy sanoa, että kyseisen teoksen saama viha on aika hassua ja sitä olen ihmetellyt muutenkin nykytaiteeksi koetussa taiteen kategoriassa. Sanoin koetussa, koska nykytaide käsittää jollakin hassulla tavalla vain ne omituiset ja vulgaarit teokset. Mä tykkään muuten kursiivista.
Sitä mitä ei ole, pitää luoda. Tämä on käsitykseni taiteen tavoitteesta. Lauseen saa ymmärtää täsmälleen niin kirjaimellisesti kuin tulkitsija halajaa. Tostahan saa varmasti hienon kaltevan pinnan argumentin.
Niin siis jatketaan.
Tai no mä heitän sulle pallon tässä vaiheessa. Taidetta ei osata kritisoida. Kritisoidessaan taidetta paskasta lähtökohdasta tulee itse kritiikistäkin paskaa.
ps. laitan nyt jopa tagit tähän. Ne kai auttaa jotenkin näkyvyydessä.
Viittasin aiemmassa tekstissäni determinismin suhteesta vapaaseen tahtoon. Käytännössä jos voimme täysin määritellä tapahtumaketjun ja voimme nähdä tulevaisuuteen ja jos tämä tulevaisuus tapahtuu vääjäämättä niin miten meidän pitäisi suhtautua siihen?
"Kevyempänä" ongelmana tää ilmenee mulle niissä tilanteissa, joissa sosioekonominen asema ajaa rikollisuuteen ja mun pitäisi asennoitua näihin rikoksiin jotenkin moraalisesti tuomitsevana.
No mut joo liikutaan eteenpäin. Huomaat varmaan miten oon kyllästynyt tähän aiheena ja se johtuu siitä, että mulla aikalailla shiftailee nää tietyt maailman ongelmat kiinnostavuusasteikossa aina sesonkien mukaan. Nyt ei ole vapaan tahdon sesonki mulla. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus on päättynyt.
Vonkelivutti, eli Vonnegut (en tiedä miksi piti leikitellä nimellä) liikkui täsmälleen sillä linjoilla millä Pythagoras liikkui. Toki miinuksena kaikki Pythagoraan flippaamiset kaiken yliluonnollisen olettamisen suhteen mitä musiikkiin liittyi. Mutta siis tää kelailu kuinka läheinen suhde matematiikalla ja musiikilla on keskenään.
Toisaalta liittyen John Cageen niin täytyy sanoa, että kyseisen teoksen saama viha on aika hassua ja sitä olen ihmetellyt muutenkin nykytaiteeksi koetussa taiteen kategoriassa. Sanoin koetussa, koska nykytaide käsittää jollakin hassulla tavalla vain ne omituiset ja vulgaarit teokset. Mä tykkään muuten kursiivista.
Sitä mitä ei ole, pitää luoda. Tämä on käsitykseni taiteen tavoitteesta. Lauseen saa ymmärtää täsmälleen niin kirjaimellisesti kuin tulkitsija halajaa. Tostahan saa varmasti hienon kaltevan pinnan argumentin.
Niin siis jatketaan.
Tai no mä heitän sulle pallon tässä vaiheessa. Taidetta ei osata kritisoida. Kritisoidessaan taidetta paskasta lähtökohdasta tulee itse kritiikistäkin paskaa.
ps. laitan nyt jopa tagit tähän. Ne kai auttaa jotenkin näkyvyydessä.
perjantai 9. lokakuuta 2015
Arvoisa Juho,
tuntuu siltä, että pahoittelet kielenkäyttöäsi. Sinulla ei ole syytä siihen. Heitän ämpäripäissäni huomautuksen, että determinismille löytyy myös vastakaikua fatalismista. Kuvailusi perusteella saatat olla enemmänkin fatalismin kannalla ihan pelkillä perusteilla
Determinismi = tähän tulemme päätymään, koska olin joskus a
fatalismi = tähän tulemme päätymään, koska joskus a
Hiuksenharjontaa.
Miellyttävästi kyllä puki ajatuksesi sinua puhuessasi musiikista. Kurt Vonnegut kirjoitti jossain hänen kirjoissaan, että musiikin ja epämääräisen älymölyn ero on suunnitelmallisuudessa. Hänen ajatuksensa ei ole omaperäinen eikä varmasti hänen omansa. Hänen lahjakas kirjoittajan kynänsä vain yritti erotella sitä eroa mikä syntyy äänistä kun ämpäri putoaa portaita alaspäin verrattuna siihen, että joku tarkoituksellisesta potkaisee ämpärin alas portaita saadakseen ääniä aikaiseksi - aivan kuin musiikkia.
Laitan inspiraatioksi tähän muutaman Cagen musiikista tehdyn coverin.
tuntuu siltä, että pahoittelet kielenkäyttöäsi. Sinulla ei ole syytä siihen. Heitän ämpäripäissäni huomautuksen, että determinismille löytyy myös vastakaikua fatalismista. Kuvailusi perusteella saatat olla enemmänkin fatalismin kannalla ihan pelkillä perusteilla
Determinismi = tähän tulemme päätymään, koska olin joskus a
fatalismi = tähän tulemme päätymään, koska joskus a
Hiuksenharjontaa.
Miellyttävästi kyllä puki ajatuksesi sinua puhuessasi musiikista. Kurt Vonnegut kirjoitti jossain hänen kirjoissaan, että musiikin ja epämääräisen älymölyn ero on suunnitelmallisuudessa. Hänen ajatuksensa ei ole omaperäinen eikä varmasti hänen omansa. Hänen lahjakas kirjoittajan kynänsä vain yritti erotella sitä eroa mikä syntyy äänistä kun ämpäri putoaa portaita alaspäin verrattuna siihen, että joku tarkoituksellisesta potkaisee ämpärin alas portaita saadakseen ääniä aikaiseksi - aivan kuin musiikkia.
Laitan inspiraatioksi tähän muutaman Cagen musiikista tehdyn coverin.
Reaktiivinen Newton
Jaakko.
Olen jo aika hyvässä humalassa aika myöhäisessä kellonajassa. Aikasemmasta viestistä sain sen minkä halusin, vaikka en oikein osaa nyt hahmottaa keskusteluamme.
Musiikin ollessa elämän matematiikkaa mietin sitä, että miten determinismin pelko on suurempaa pohtiessani musiikin vaikutuskeinojenkin olevan tiettyä matemaattista kaavaa, joka meitä miellyttää. En ole varma voinko yhtyä Kari Enqvistin näkemykseen siitä, että tietoinen tiedostomattomuus auttaa meitä pärjäämään determinismissä. "Tiedät kaiken olevan ennaltamäärättyä, mutta älä välitä siitä. Sinusta kuitenkin tuntuu, että valitset näin". Tämä ajatus toistuu päässäni. Useasti. Joka päivä. Välillä kuitenkin pystyn nollaamaan kaiken korkealentoisen ajattelun näin: "Hei, Juho. Olet vain älykäs apina, jolla on yksittäinen näkemys tästä asiasta. Miksi otat sen tosissasi. Olet idiootti. Nauti siitä mitä rajalliset aivosi tuottavat ja koe elämä sen kautta, mutta palaa välillä siihen kuinka tyhmä olet. Sen takia, koska olet ihminen".
"Tämmöiseksi väittäisin inhimillistä kokemusta. Se on luonteeltaan hyvin subjektiivista." Väitän vastaan sillä, että ihmiskokemus on luonteeltaan hyvin intersubjektiivista. Määrittelemme itsemme toisten kautta emmekä oman sisäisen maailman kautta. Sisäisellä tutkimisella on roolinsa, mutta sen suurin vaikuttaja ovat ne mitä me emme ole.
Itselleni musiikki on kuitenkin tietyllä tavalla tunteen kieli. Meillä on duuri ja molli. Näiden binäärinen yhdistelmä voi luoda tunteet, joita tunnemme. Sitä ei tarvitse tarkemmin selittää. Me vain tunnemme sen. Tunnemme sen, kun tämänkaltainen kappale soi https://www.youtube.com/watch?v=LGs_vGt0MY8
Rumpuja pärisyttää jumala ja siitä nauttii ihminen. Eikö tämä olekkin sitä mitä haluamme?
Olen jo aika hyvässä humalassa aika myöhäisessä kellonajassa. Aikasemmasta viestistä sain sen minkä halusin, vaikka en oikein osaa nyt hahmottaa keskusteluamme.
Musiikin ollessa elämän matematiikkaa mietin sitä, että miten determinismin pelko on suurempaa pohtiessani musiikin vaikutuskeinojenkin olevan tiettyä matemaattista kaavaa, joka meitä miellyttää. En ole varma voinko yhtyä Kari Enqvistin näkemykseen siitä, että tietoinen tiedostomattomuus auttaa meitä pärjäämään determinismissä. "Tiedät kaiken olevan ennaltamäärättyä, mutta älä välitä siitä. Sinusta kuitenkin tuntuu, että valitset näin". Tämä ajatus toistuu päässäni. Useasti. Joka päivä. Välillä kuitenkin pystyn nollaamaan kaiken korkealentoisen ajattelun näin: "Hei, Juho. Olet vain älykäs apina, jolla on yksittäinen näkemys tästä asiasta. Miksi otat sen tosissasi. Olet idiootti. Nauti siitä mitä rajalliset aivosi tuottavat ja koe elämä sen kautta, mutta palaa välillä siihen kuinka tyhmä olet. Sen takia, koska olet ihminen".
"Tämmöiseksi väittäisin inhimillistä kokemusta. Se on luonteeltaan hyvin subjektiivista." Väitän vastaan sillä, että ihmiskokemus on luonteeltaan hyvin intersubjektiivista. Määrittelemme itsemme toisten kautta emmekä oman sisäisen maailman kautta. Sisäisellä tutkimisella on roolinsa, mutta sen suurin vaikuttaja ovat ne mitä me emme ole.
Itselleni musiikki on kuitenkin tietyllä tavalla tunteen kieli. Meillä on duuri ja molli. Näiden binäärinen yhdistelmä voi luoda tunteet, joita tunnemme. Sitä ei tarvitse tarkemmin selittää. Me vain tunnemme sen. Tunnemme sen, kun tämänkaltainen kappale soi https://www.youtube.com/watch?v=LGs_vGt0MY8
Rumpuja pärisyttää jumala ja siitä nauttii ihminen. Eikö tämä olekkin sitä mitä haluamme?
perjantai 25. syyskuuta 2015
Lyhyt kuvaus inhimillisestä kokemusta
Aloitan uudella tavalla,
Hyvä Juho
muutoin toistamista vain
(jos yritit laskea tavuja, niin se ei ole haiku)
Hyvä, että mainitsit tuon reaktismin. Esitämme useasti ajatuksia suhteessa toisiin ajatuksiin. Kieli on kuvaannollista ja logiikkaan verrattuna hyvin avoin järjestelmä - aina alttiina vaikutuksille.
Pahoittelut, että en tarkentanut inhimillisen kokemuksen merkittävyyttä. Se on hyvin subjektiivista. Sen käyttötarkoitus oli vain osoittaa, että hyväksyn, että objektiivisuus on hyvin hankalaa, jopa tilanteissa, joissa kaikki osallistujat hyväksyvät faktat. Siitä huolimatta voimme todeta asioita objektiivisesti sekä subjektiivisesti. Voimme olla jopa objektiivisia hyväksyessämme mielipiteitä.
En muista kuka ensimmäisenä sanoi (tai muistaako kukaan), että ainoat universaalit kielet ovat musiikki ja tanssi. Joku, ehkä sama henkilö, osasi myös yhdistää nämä kaksi asiaa uskontoon. Kulttuurien kehittymisessä, kun sellaisesta puhutaan, on vaikea sivuuttaa näkökulmaa. Että ensin olisi tanssi ja musiikki, sitten uskonto, ja sitten lopulta jostain kumman syystä demokratia. Hyväksyisin mokomat väittämät ainoastaan, jos demokratiaan suhtauduttaisiin samanlaisella ajatuksella kuin musiikkiin ja tanssiin.
Oma isäni, joka on sinun isääsi verrattuna kouluttamaton moukka, osasi joskus väittää, että 'musiikki on ainoa asia mistä voidaan väitellä, mutta minun makuni musiikin suhteen on parempi'. Twisted Sistersia, Bon Jovia ja Dr. Albania löytyi hänen musiikkihyllystään. Kirjoitustaidoltaan hän on minulle täysin kuun musta puoli ja muodolliselta koulutukseltaan hän on Vallilan ammattikoulusta valmistunut kaveri, joka ajoi moottoripyörää armeijassa.
Hänen lempiohjelmiaan telkkarista ovat olleet golf, luonto-ohjelmat, ja tekniikka. Kerran hän meinas vetää turpaan mua kun kiusasin sun isompaa veljeäs auton takapenkillä. Mutsipuolen piti pyytää anteeksi hänen puolestaan. Juttelemme nykyään viikottain puhelimessa.
Tämmöiseksi väittäisin inhimillistä kokemusta. Se on luonteeltaan hyvin subjektiivista. Hieman samalla tavalla kun kerran epäilit, että oletko mahdollisesti narsisti samalla tavalla kuin vanhempasi. Taisin kräkätä sen keissin, tai sen huolen, puolestasi kertomalla, että pelkästään asian miettiminen tekee sinusta hyvin epänarsistisen (tai kehittymiskykyisen sosiopaatin).
Nyt olisi varmaan hyvä mainita laittamasi youtube-linkin päälle mukaelma Kurt Vonnegutilta. Ero portaita alasputoavan ämpärin ja musiikin välillä on suunnitelmallisuus (mukaelma täysin oma - en muista alkuperäistä lainausta).
Olisiko laimeampaa pallon heittoa takaisin inhimillisen kokemuksen kuvauksen jälkeen pyytämällä sinua kertomaan jotain musiikista.
ps. Beethovenin kaikki synnit, jopa kuurous, on syytä antaa anteeksi yhdeksännen sinfonian takia.
Hyvä Juho
muutoin toistamista vain
(jos yritit laskea tavuja, niin se ei ole haiku)
Hyvä, että mainitsit tuon reaktismin. Esitämme useasti ajatuksia suhteessa toisiin ajatuksiin. Kieli on kuvaannollista ja logiikkaan verrattuna hyvin avoin järjestelmä - aina alttiina vaikutuksille.
Pahoittelut, että en tarkentanut inhimillisen kokemuksen merkittävyyttä. Se on hyvin subjektiivista. Sen käyttötarkoitus oli vain osoittaa, että hyväksyn, että objektiivisuus on hyvin hankalaa, jopa tilanteissa, joissa kaikki osallistujat hyväksyvät faktat. Siitä huolimatta voimme todeta asioita objektiivisesti sekä subjektiivisesti. Voimme olla jopa objektiivisia hyväksyessämme mielipiteitä.
En muista kuka ensimmäisenä sanoi (tai muistaako kukaan), että ainoat universaalit kielet ovat musiikki ja tanssi. Joku, ehkä sama henkilö, osasi myös yhdistää nämä kaksi asiaa uskontoon. Kulttuurien kehittymisessä, kun sellaisesta puhutaan, on vaikea sivuuttaa näkökulmaa. Että ensin olisi tanssi ja musiikki, sitten uskonto, ja sitten lopulta jostain kumman syystä demokratia. Hyväksyisin mokomat väittämät ainoastaan, jos demokratiaan suhtauduttaisiin samanlaisella ajatuksella kuin musiikkiin ja tanssiin.
Oma isäni, joka on sinun isääsi verrattuna kouluttamaton moukka, osasi joskus väittää, että 'musiikki on ainoa asia mistä voidaan väitellä, mutta minun makuni musiikin suhteen on parempi'. Twisted Sistersia, Bon Jovia ja Dr. Albania löytyi hänen musiikkihyllystään. Kirjoitustaidoltaan hän on minulle täysin kuun musta puoli ja muodolliselta koulutukseltaan hän on Vallilan ammattikoulusta valmistunut kaveri, joka ajoi moottoripyörää armeijassa.
Hänen lempiohjelmiaan telkkarista ovat olleet golf, luonto-ohjelmat, ja tekniikka. Kerran hän meinas vetää turpaan mua kun kiusasin sun isompaa veljeäs auton takapenkillä. Mutsipuolen piti pyytää anteeksi hänen puolestaan. Juttelemme nykyään viikottain puhelimessa.
Tämmöiseksi väittäisin inhimillistä kokemusta. Se on luonteeltaan hyvin subjektiivista. Hieman samalla tavalla kun kerran epäilit, että oletko mahdollisesti narsisti samalla tavalla kuin vanhempasi. Taisin kräkätä sen keissin, tai sen huolen, puolestasi kertomalla, että pelkästään asian miettiminen tekee sinusta hyvin epänarsistisen (tai kehittymiskykyisen sosiopaatin).
Nyt olisi varmaan hyvä mainita laittamasi youtube-linkin päälle mukaelma Kurt Vonnegutilta. Ero portaita alasputoavan ämpärin ja musiikin välillä on suunnitelmallisuus (mukaelma täysin oma - en muista alkuperäistä lainausta).
Olisiko laimeampaa pallon heittoa takaisin inhimillisen kokemuksen kuvauksen jälkeen pyytämällä sinua kertomaan jotain musiikista.
ps. Beethovenin kaikki synnit, jopa kuurous, on syytä antaa anteeksi yhdeksännen sinfonian takia.
Ateismi on heiluri, mutta kuka sitä heiluttaa?
Jaakko.
Ateismi on reaktiivista. Se vastaa johonkin. Ateismia ei synny ilman vastateesiä, eli uskontoa. Mikäli uskontoa ei olisi niin ei olisi ateismia. Me vain olisimme ikään kuin potentiaalista ajatusta uskonnosta ei voisi saavuttaa. Ateistiksi ei siis voi syntyä. Ilman uskontoa voi tosin syntyä.
Uskonto on saavutettavissa oleva idea - se on jotain mitä voidaan saavuttaa ajattelun tuloksena. Mikä tahansa älyllinen elämä, joka saavuttaa tietyn pisteen voi saavuttaa uskonnon idean. Uskonto on käsitteenä sidottu älyllisyyteen, vaikka tästä jokainen fedorapäinen ateisti kavahtaisikin euforisesti.
Minulle jäi tekstistäsi epäselväksi mikä tämä inhimillinen kokemus itsessään oli muu kuin oma varmistuksesi siitä, että tästä oli kyse. Sanottakoon kuitenkin, että inhimillinen kokemus on itsessään sellainen asia, ettei siitä aivan mitä tahansa turhaa ole johdettu lähtökohtana. Eiköhän koko tieteen historia ole vähintään inspiroitunut tästä lähtökohdasta ja filosofia itsessään elänyt siitä.
Minua häiritsee ateistinen diskurssi(tää on hieno termi! mut voi lukea myös "keskusteluna") siitä, että uskonto on jotenkin tiivistettävissä jonkinnäköiseksi materiaaliseksi väitteeksi siitä, että joo meillä on olemassa ilmiöt nimeltään "ihmeet" ja meillä on konkreettisesti joku partaäijä(valitettavasti ei partanaikkonen) tuolla pilven päällä. Beethovenin yhdeksännen sinfonian aiheuttama hurmos ei katoa selittämällä mistä nuoteista se koostuu.
Uskonto ei ole argumenttien summa vaan se on toiveiden summa.
Mitä seksuaalisuuteen tulee niin olen samaa mieltä. Seksuaalisuus ei ole rationaalisuuden tai todistusaineistojen synnyttävä kokonaisuus. Seksuaalisuus vain on. Sitä kuitenkin tehostaa aiemmin mainitut asiat ja sen kanavoitumista ohjaillaan siten. Aivan kuten uskontoakin.
Hain fiiliksiä tästä biisistä: https://www.youtube.com/watch?v=djrd79GOKaE
Ateismi on reaktiivista. Se vastaa johonkin. Ateismia ei synny ilman vastateesiä, eli uskontoa. Mikäli uskontoa ei olisi niin ei olisi ateismia. Me vain olisimme ikään kuin potentiaalista ajatusta uskonnosta ei voisi saavuttaa. Ateistiksi ei siis voi syntyä. Ilman uskontoa voi tosin syntyä.
Uskonto on saavutettavissa oleva idea - se on jotain mitä voidaan saavuttaa ajattelun tuloksena. Mikä tahansa älyllinen elämä, joka saavuttaa tietyn pisteen voi saavuttaa uskonnon idean. Uskonto on käsitteenä sidottu älyllisyyteen, vaikka tästä jokainen fedorapäinen ateisti kavahtaisikin euforisesti.
Minulle jäi tekstistäsi epäselväksi mikä tämä inhimillinen kokemus itsessään oli muu kuin oma varmistuksesi siitä, että tästä oli kyse. Sanottakoon kuitenkin, että inhimillinen kokemus on itsessään sellainen asia, ettei siitä aivan mitä tahansa turhaa ole johdettu lähtökohtana. Eiköhän koko tieteen historia ole vähintään inspiroitunut tästä lähtökohdasta ja filosofia itsessään elänyt siitä.
Minua häiritsee ateistinen diskurssi(tää on hieno termi! mut voi lukea myös "keskusteluna") siitä, että uskonto on jotenkin tiivistettävissä jonkinnäköiseksi materiaaliseksi väitteeksi siitä, että joo meillä on olemassa ilmiöt nimeltään "ihmeet" ja meillä on konkreettisesti joku partaäijä(valitettavasti ei partanaikkonen) tuolla pilven päällä. Beethovenin yhdeksännen sinfonian aiheuttama hurmos ei katoa selittämällä mistä nuoteista se koostuu.
Uskonto ei ole argumenttien summa vaan se on toiveiden summa.
Mitä seksuaalisuuteen tulee niin olen samaa mieltä. Seksuaalisuus ei ole rationaalisuuden tai todistusaineistojen synnyttävä kokonaisuus. Seksuaalisuus vain on. Sitä kuitenkin tehostaa aiemmin mainitut asiat ja sen kanavoitumista ohjaillaan siten. Aivan kuten uskontoakin.
Hain fiiliksiä tästä biisistä: https://www.youtube.com/watch?v=djrd79GOKaE
En päättänyt uskoani ikinä
Hyvä Juho,
kun olemme nyt kohteliaasti jo määritelleet kirjoittamisemme rajoja, ja tiedän entuudestaan miten syvällä olet filosofian historiassa, niin uskoisin, että pieni politisointi ei olisi pahaksi.
Aloitan väittämällä, että uskonnon valinta on yhtä riippumatonta kuin seksuaalisuuden valinta. Haluan väittää, että homo- tai heteroseksuaaliksi syntyminen tai semmoiseksi kasvaminen on täysin verrattavissa uskonnollisuuteen.
Väitteeni perusta on niinkin typerässä argumentissa kuin inhimillinen kokemus. Aivan varmasti synnyin ateistiksi, ja olen ateisti nykyään, siinä välissä olen ollut kuitenkin vahvasti uskossa. Vertailen näitä uskomuksia keskenään, ja olen vakuuttunut, että olen yhtä vahvasti nyt ateisti kuin olen ollut joskus uskossa. Ihmisen henkinen evoluutio (jos sallit termin muodostuksen) tapahtuu asteittain, ja se voi tapahtua mihin tahansa suuntaan.
Uskonto ei ole valinta. Uskontoon kasvetaan tai uskonnosta kasvetaan pois. Käytän esimerkkinä kahta lempiuskontoani eli jedismiä ja batmanismia (englanniksi molemmat kirjoitettaisiin isolla). Siitä huolimatta, että haluan oikeasti ja vilpittömästi uskoa Jedien telekineettisiin kykyihin sekä omaan sisäiseen jedi'smiini, niin en voi kuitenkaan pakottaa mieltäni uskomaan siihen, koska olen vakuuttunut, että todistusaineisto jedien puolesta on riittämätön. Batmanismiin haluan myöskin uskoa, mutta en koe riittäväksi kyvykkyyttäni haalia näppärää aineistoa pahoinpidelläkseni selvästikin moraalitonta ihmismassaa.
Tämä ei nähdäkseni ole valinta. Vaikka kuinka pakottaisin itseni uskomaan telekinesiaan tai naamioitumisen autuaaksitekevyyteen taistellessani Gothamin rikollisesti mielisairaita mielikuvitusolentoja vastaan, en voi pakottaa aivojani hyväksymään tätä todellisuudeksi.
Uskovaisena löysin myös selityksiä, jumalselityksiä, kaikelle selittämättömälle. Ei olisi ollut olemassakaan semmoista keskustelua, jossa en olisi löytänyt jumalselitystä. Ainoastaan todistusaineiston puute, tai sen ohkaisuus, on vaikuttanut minun kääntymiseen aluksi agnostismismiin, ja lopulta siihen ateismiin. Sekin pitkien aikojen kuluessa. En osaa todellakaan osoittaa hetkeä, milloin "päätin" olla agnostikko enkä hetkeä jolloin "päätin" olla ateisti.
Minä vain huomasin olevani.
Seksuaalisuuteenkin tämä liittyy juuri siten, että emme voi oikeasti päättää myöskään seksuaalisuudestamme. Saatamme olla todellisuudessa kaikenlaisten sattumien vankeja.
kun olemme nyt kohteliaasti jo määritelleet kirjoittamisemme rajoja, ja tiedän entuudestaan miten syvällä olet filosofian historiassa, niin uskoisin, että pieni politisointi ei olisi pahaksi.
Aloitan väittämällä, että uskonnon valinta on yhtä riippumatonta kuin seksuaalisuuden valinta. Haluan väittää, että homo- tai heteroseksuaaliksi syntyminen tai semmoiseksi kasvaminen on täysin verrattavissa uskonnollisuuteen.
Väitteeni perusta on niinkin typerässä argumentissa kuin inhimillinen kokemus. Aivan varmasti synnyin ateistiksi, ja olen ateisti nykyään, siinä välissä olen ollut kuitenkin vahvasti uskossa. Vertailen näitä uskomuksia keskenään, ja olen vakuuttunut, että olen yhtä vahvasti nyt ateisti kuin olen ollut joskus uskossa. Ihmisen henkinen evoluutio (jos sallit termin muodostuksen) tapahtuu asteittain, ja se voi tapahtua mihin tahansa suuntaan.
Uskonto ei ole valinta. Uskontoon kasvetaan tai uskonnosta kasvetaan pois. Käytän esimerkkinä kahta lempiuskontoani eli jedismiä ja batmanismia (englanniksi molemmat kirjoitettaisiin isolla). Siitä huolimatta, että haluan oikeasti ja vilpittömästi uskoa Jedien telekineettisiin kykyihin sekä omaan sisäiseen jedi'smiini, niin en voi kuitenkaan pakottaa mieltäni uskomaan siihen, koska olen vakuuttunut, että todistusaineisto jedien puolesta on riittämätön. Batmanismiin haluan myöskin uskoa, mutta en koe riittäväksi kyvykkyyttäni haalia näppärää aineistoa pahoinpidelläkseni selvästikin moraalitonta ihmismassaa.
Tämä ei nähdäkseni ole valinta. Vaikka kuinka pakottaisin itseni uskomaan telekinesiaan tai naamioitumisen autuaaksitekevyyteen taistellessani Gothamin rikollisesti mielisairaita mielikuvitusolentoja vastaan, en voi pakottaa aivojani hyväksymään tätä todellisuudeksi.
Uskovaisena löysin myös selityksiä, jumalselityksiä, kaikelle selittämättömälle. Ei olisi ollut olemassakaan semmoista keskustelua, jossa en olisi löytänyt jumalselitystä. Ainoastaan todistusaineiston puute, tai sen ohkaisuus, on vaikuttanut minun kääntymiseen aluksi agnostismismiin, ja lopulta siihen ateismiin. Sekin pitkien aikojen kuluessa. En osaa todellakaan osoittaa hetkeä, milloin "päätin" olla agnostikko enkä hetkeä jolloin "päätin" olla ateisti.
Minä vain huomasin olevani.
Seksuaalisuuteenkin tämä liittyy juuri siten, että emme voi oikeasti päättää myöskään seksuaalisuudestamme. Saatamme olla todellisuudessa kaikenlaisten sattumien vankeja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)